Taloissa, joissa esiintyy poikkeavaa hajua, ei välttämättä ole merkittäviä mikrobivaurioita. Tetrakloorianisoli yhdisteen kehittyminen nopeutuu, jos tapahtuu vesivahinko tai rakennuksen lämpötilaa pidetään hyvin alhaisena. TETRAKLOORIANISOLIN hajukynnys on hyvin matala, noin neljä nanogrammaa, ja siksi sitä ei voida edes mitata. VANHAN TALON HAJUA terveyshaittojen aiheuttajana ei ole Suomessa tutkittu. Hajulle ei ole olemassa ohjearvoja eikä edes mittausmenetelmiä. Haju, joka tarttuu kaikkeen, rakennukseen itseensä ja myös siellä olevaan irtaimistoon sekä vaatteisiin, koetaan äärimmäisen epämiellyttäväksi ja asumisviihtyvyyttä heikentäväksi tekijäksi.
Mitä hajulle voi tehdä
Hajun poistaminen on hankalaa, suoraan sanoen mahdotonta. Otsonointi tai kemikaalikäsittely eivät poista hajua lopullisesti, ja rakennuksia irtaimistoineen on jouduttu hävittämään. Mikäli haju ei tee elämästä sietämätöntä, sitä on vain opittava kestämään. Terveydensuojelulaissa (753/1994) asuintiloissa häiritsevät hajut katsotaan mahdolliseksi terveyshaitan aiheuttajaksi.
Missä käytetty
Kloorifenolien hyötykäyttö on yleensä perustunut niiden pieneliöitä tappavaan vaikutukseen. Aineita on hyödynnetty liimoissa, maaleissa, nahkatuotteissa, rakennustarvikkeissa, valokuvausliuoksissa, kankaissa ja teollisuuden kiertovesijärjestelmissä. Maailmalla kloorifenolit voivat edelleen olla käytössä kemiallisten yhdisteiden lähtöaineina tai välituotteina. Suomessa etenkin pentakloorifenolin käyttö kaupallisesti on kielletty valtioneuvoston päätöksellä (143/2000). Pentakloorifenolin lisäksi kielto koskee sen suoloja ja estereitä sekä kemikaaleja, joissa kyseisiä aineita on enemmän kuin 0,1 painoprosenttia.
Suomessa kloorifenolivalmisteita on käytetty puunsuojuksessa. Yleisin valmisteista oli KY-5, ja se oli tarkoitettu sahatavaran sinistäjäsienen torjuntaan. Kloorifenolien käyttö on Suomessa nykyisin kielletty kokonaan.
Vaikutus terveyteen
Pentakloorifenolit ovat kloorifenoleista myrkyllisimpiä. Aine voi imeytyä ihmisen elimistöön hengitysteiden kautta tai ihon lävitse. Isojen ihoalueiden altistuminen kloorifenoleja sisältäville liuoksille voi aiheuttaa myrkytyksen. Suun kautta saadun ihmiselle turmiollisen annoksen on arvioitu olevan 50–200 mg/kg. Massiivinen altistuminen aiheuttaa hengitysvaikeuksia, hikoilua, kuumeilua ja vatsavaivoja.
Tetra- ja trikloorifenoli aiheuttavat vastaavia oireita, mutta ihminen kestää niitä hieman suurempia annoksia. Kloorifenolit voivat aiheuttaa myös syöpää. Tästä on käytännön esimerkki Kärkölän pohjavesiturma 80-luvulla.
Talo on rakennettu aikana, jolloin rakentamissa käytettiin usein kloorifenolilla käsiteltyjä puutuotteita. Yleisin kylläste, jota tuohon aikaan käytettiin oli KY-5 ja tuotetta käytettiin puunsuoja-aineena. Kloorifenollin hajoamistuote tunnetaan juurikin tällä tetrakloorianisoli nimellä ja se aiheuttaa kuvaamaanne hajuhaittaa.
Hajun lähde voi olla monessa eri paikassa, missä vaan puuta on käytetty. Aineen esiintymistä materiaalissa voidaan tutkia laboratorioissa sinne toimitetuista näytteistä. Suomessa on useampia laboratorioita, jotka voivat näitä näytteitä tutkia. Kannattaa valita laboratorio, joka on akkreditoitu ja Ruokaviraston hyväksymä. Näytteet on mahdollista ottaa myös itse, mutta vähintään ohjeet kannattaa pyytää laboratoriosta ennen kuin niitä alkaa ottamaan. Samalla saa tietää tarvittavan näytemäärän sekä näytetutkimuksen hinnan. Näytteenottoon voi palkata myös ammattilaisen, esimerkiksi rakennusterveysasiantuntijan, joka osaa myös arvioida parhaiten paikat, mistä näytteet on hyvä ottaa.
Tuon rakennusajankohdan talot usein rakennettiin siten, että peruslaatan päälle joko asennettiin pikieristys tai muovikalvo ja puukoolaukset ja niiden väliin villaeriste, joko mineraalikivivilla tai lasivilla. Villan päälle asennettiin ilmatiiviyskerrokseksi joko ns. voimapaperia tai muovitiivistepaperia. Pintarakenteeksi tuli puukansi tai betonirakenne eli puhutaan ns. kaksoislaattarakenteesta. Puukantisten alapohjarakenteiden ilmatiiviys on heikko, betonirakenteisissa se on ollut parempi eikä hajua niin helposti ilmene. Betonirakenteisissa alapohjissa ilmavuodot ja sitä kautta tulevat hajut johtuvat yleensä epätiiviistä rakenneliittymistä alapohjalaatan ja ulkoseinän- ja kantavien seinien liittymäkohdissa.
Usein alimman peruslaatan alle ei ole asennettu lämmöneristettä tai karkeaa sorakerrostakaan. Maakerroksista nousee kosteutta, jonka ei tarvitse olla kapillaarista vettä. Usein pikikerros on korkannut irti peruslaatasta, joka on merkki siitä, että pieni kosteusvirta ylöspäin on toiminut. Villat alkavat haista vuosien saatossa ja haju tarttuu myös irtaimistoon ja vaatteisiin. Haju aiheutuu siitä, että villojen sideaineena käytetyt hartsit ym. tuotteet vanhenevat. Asukkailla ei välttämättä ole ilmennyt minkäänlaisia terveysoireita. Kodissa haisee tunkkaiselle eikä se ole miellyttävää. Tätä hajua ei tule sekoittaa tetrakloorianisoliin.
Usein ihmiset toteavat oudon hajun mennessään sisälle. Oven avausvaiheessa syntyvä alipaine vetää hajun sisään tulevan nenään.
Se miten ne hajut erotetaan toisistaan, on yksinkertaista. Tetrakloorianisolin haju ei lähde irtaimistosta ja vaatteista useinkaan pesemällä, mutta tunkkainen haju lähtee pesemällä.
Homeisesta talosta tuodut huonekalut ja esineet eivät vahingoita tervettä taloa. Mutta ne tulee siitä huolimatta puhdistaa aina huolellisesti ennen kuin niitä siirretään ns. terveisiin tiloihin. Niiden pinnassa on ilmaan haihtuvia itiöitä ja ne voivat aiheuttaa herkemmille henkilöille oireilua.
Homeen hajua voi tekstiilihuonekaluista koettaa poistaa lämpökäsittelyn avulla esimerkiksi hiustenkuivaajalla. Irtaimiston puhdistamisesta löytyy hyvä ohje, jonka voitte ladata täältä.
PUHDISTAMISOHJE.
Jos tuolissa oleva haju ei olekaan homeen hajua vaan toisen yhdisteen eli tetrakloorianisolin aiheuttama haju, ei hajua valitettavasti saa millään pois. Silloin sitä täytyy vaan oppia kestämään tai sitten tuoli on syytä hävittää.
Homeasunnosta pois muutettaessa täytyy irtaimisto puhdistaa huolellisesti ennen sen viemistä ns. puhtaaseen asuntoon. Samoin, kun muutetaan takaisin remontoituun asuntoon tai kun remontti on ohi, tulee irtaimisto huolella puhdistaa.
Irtaimistoon jääneet mikrobit, niiden osaset ja kaasumaiset aineenvaihduntatuotteet (hajujen aiheuttajia) voivat aiheuttaa oireita. Irtaimisto kannattaa tuoda kotiin, jos mahdollista, vähitellen puhdistettuna, esimerkiksi huonekalu kerrallaan. Samalla pystyy tarkkailemaan, minkä tavaran tuonnin jälkeen oireet mahdollisesti ilmaantuvat. Tällä tavoin helpotetaan oireilun aiheuttavan tavaran/huonekalun löytymistä ja vältytään tavaroiden tarpeettomalta hävittämiseltä.
Arkijärki tulee aina säilyttää. ”Isoäiti” puhdisti säilöntää varten lasipurkit kuumassa uunissa. Puhdistamiseen ja hajun poistoon voi käyttää lämmönlähteenä mm. noin 100-asteista saunaa, sähköuunia (100°C), hiustenkuivainta tai muuta lämmönlähdettä. Aikaa, minkä tuote on lämmön vaikutuksessa, on vaikea sanoa. Tavoitteena on, että tuote on yhtä lämmin sisäpuolelta kuin saunan lämpötila. Lisäksi apuna kannattaa käyttää tuulettamista ja imurointia.
Silminnähden homeessa oleva irtaimisto voi olla vaikea puhdistaa, joten se joudutaan usein hävittämään. Mikäli huolellisesta puhdistamisesta, tuulettamisesta ja varastoinnista huolimatta irtaimisto aiheuttaa oireita, ei ole juuri muuta tehtävissä kuin luopua tavaroista. Päätös irtaimiston hävittämisestä jää aina asukkaalle itselleen.
Terveyshaitan arvioinnin ja mahdollisen toteamisen tekee terveydensuojeluviranomainen, yleensä terveystarkastaja. Arvio tehdään asunnontarkastuksen sekä mahdollisten siihen liittyvien tutkimusraporttien perusteella. Terveydensuojeluviranomainen tulee pyytää asunnontarkastukselle.
Terveydensuojeluviranomainen vastaa myös asumiskieltomääräyksistä.
Hajun poistaminen on hankalaa, suoraan sanoen mahdotonta. Otsonointi tai kemikaalikäsittely eivät poista hajua lopullisesti, ja rakennuksia irtaimistoineen on jouduttu hävittämään. Mikäli haju ei tee elämästä sietämätöntä, sitä on vain opittava kestämään. Hajua ei moni välttämättä tunnista, vaan tällaisessa rakennuksessa aistittavaa ilmaa kuvaillaan usein ns. mummolan tai vanhan talon hajuksi. Sisätilojen ilmaa kuvaillaan usein myös tunkkaiseksi.
Hajun tuottaa yhdiste nimeltään tetrakloorianisoli, joka on kloorifenolin mikrobiaineenvaihduntatuote ja sillä on hyvin alhainen hajukynnys. Hajun voi aistia siis hyvin pienistä pitoisuuksista. Tetrakloorianisolin haju tarttuu voimakkaasti vaatteisiin sekä pintoihin ja sitä on vaikea saada pois. Yhdisteen ei ole havaittu tutkimusten perusteella aiheuttavan terveyshaittaa pieninä pitoisuuksina. Mutta yhdiste aiheuttaa selkeää viihtyvyyshaittaa sekä vaikuttaa myös sosiaalisiin suhteisiin.
Voiko hajua saada millään talosta ja tavaroista pois?
Onko se vaarallista terveydelle?
Auttaisiko esimerkiksi otsonointi tai joku muu vastaava käsittely?
Haju voi olla tosiaankin peräisin tetrakloorianisolista ja yhdiste on peräisin aikoinaan puun sinistymisenestoon käytetystä aineesta KY-5. Hajua esiintyykin eniten vanhoissa asuinrakennuksissa ja kesämökeissä.
Hajua on vaikeaa, lähes mahdotonta saada pois purkamatta ja vaihtamatta rakenteita. Myöskään otsonointi tai kemikaaliset käsittelyt eivät poista hajua lopullisesti, sillä ne eivät poista rakenteissa olevia hajua. Ainoastaan niiden pinnassa tai ilmassa olevia, eikä hajuja välttämättä saada kokonaan pois. Otsonointia tai kemikaalikäsittelyitä ei myöskään saa koskaan suorittaa itse, vaan niiden käyttö ja käsittely tulee jättää aina ammattilaisten tehtäväksi.
Tetrakloorianisolin haittavaikutuksia terveydelle ei ole tutkittu, joten sen vaikutuksia ei terveydelle ei ole tiedossa.
Tetrakloorianisolista löytyy lisätietoa esitteestä, jonka voitte ladata täältä.
TETRAKLOORIANISOLIN TUNNISTAMINEN.
Miellyttävä omenan, kanelin tai sipulin tuoksu tulee usein kellarisienestä, joka on kohtuullisen nopeakasvuinen ja yleinen puun lahottajasieni. Lahovaurio voi hajun ilmetessä olla jo pitkällekin edennyt ja tällöin rakenteiden kantavuus on voinut jo merkittävästi heikentyä. Asiaa on hyvä tutkia tarkemmin ja selvittää mahdollisen lahoamisen laajuus.
Ota meihin yhteyttä helposti lomakkeen avulla.