Tuon rakennusajankohdan talot usein rakennettiin siten, että peruslaatan päälle joko asennettiin pikieristys tai muovikalvo ja puukoolaukset ja niiden väliin villaeriste, joko mineraalikivivilla tai lasivilla. Villan päälle asennettiin ilmatiiviyskerrokseksi joko ns. voimapaperia tai muovitiivistepaperia. Pintarakenteeksi tuli puukansi tai betonirakenne eli puhutaan ns. kaksoislaattarakenteesta. Puukantisten alapohjarakenteiden ilmatiiviys on heikko, betonirakenteisissa se on ollut parempi eikä hajua niin helposti ilmene. Betonirakenteisissa alapohjissa ilmavuodot ja sitä kautta tulevat hajut johtuvat yleensä epätiiviistä rakenneliittymistä alapohjalaatan ja ulkoseinän- ja kantavien seinien liittymäkohdissa.
Usein alimman peruslaatan alle ei ole asennettu lämmöneristettä tai karkeaa sorakerrostakaan. Maakerroksista nousee kosteutta, jonka ei tarvitse olla kapillaarista vettä. Usein pikikerros on korkannut irti peruslaatasta, joka on merkki siitä, että pieni kosteusvirta ylöspäin on toiminut. Villat alkavat haista vuosien saatossa ja haju tarttuu myös irtaimistoon ja vaatteisiin. Haju aiheutuu siitä, että villojen sideaineena käytetyt hartsit ym. tuotteet vanhenevat. Asukkailla ei välttämättä ole ilmennyt minkäänlaisia terveysoireita. Kodissa haisee tunkkaiselle eikä se ole miellyttävää. Tätä hajua ei tule sekoittaa tetrakloorianisoliin.
Usein ihmiset toteavat oudon hajun mennessään sisälle. Oven avausvaiheessa syntyvä alipaine vetää hajun sisään tulevan nenään.
Se miten ne hajut erotetaan toisistaan, on yksinkertaista. Tetrakloorianisolin haju ei lähde irtaimistosta ja vaatteista useinkaan pesemällä, mutta tunkkainen haju lähtee pesemällä.