Vesilukot avataan allaskaapin puolelta. Vesilukko kannattaa pudottaa altaan alle asetettuun ämpäriin tai pesuvatiin ja puhdistaa vesilukon osat siinä. Puhdistukseen sopii esimerkiksi WC:n puhdistamiseen tarkoitettu kemikaali tai muu yleispuhdistusaine.
Keittiön altaiden ja märkätilojen altaiden vesilukot on hyvä puhdistaa määräajoin säännöllisesti tai viimeistään silloin ne alkavat haista tai menevät tukkoon.
Vesilukon puhdistamisen yhteydessä on hyvä puhdistaa myös keittiöaltaan pohjaventtiili. Pohjaventtiilin saa auki viemärin puolelta ja niissä on yleensä ruuvi keskellä, jonka avaamalla venttiilin saa irti puhdistusta varten.
Varmista ennen uudelleen kasausta että kaikki tiivistepinnat ovat puhtaat. Kasauksen jälkeen pidä hanaa hetki täysillä, ja varmista että viemäri ei vuoda. Mikäli vettä vuotaa, varmista että liitokset ovat kiristetty kunnolla. Tarvittaessa irrota osat uudestaan, aseta tiivisteet ovat kunnolla paikalleen ja kasaa osat takaisin.